28. kesäkuuta 2011
Vakoilija jota kukaan ei halunnut (1968)
Eberlinin osoitteena Länsi-Berliinissä on Bristol Hotel Kempinski, Kurfürstendammilla. Muita tapahtumapaikkoja ovat Tempelhofin lentokenttä, 20-luvulla rakennettu Funkturm, Tiergartein ja Friedrichstrassen metroasemat sekä Automobil-Verkehrs- und Übungs-Straße eli AVUS.
27. kesäkuuta 2011
Paavi Johanna (2009)
Myyttinen paavi Johannan tarina palveli keskiajalla erilaisia tarkoituksia. Tiedän, että Paavi Johannaa on arvosteltu sen epähistoriallisuudesta, mutta miksei tarinaa voisi kertoa tänäkin päivänä? Keskiaikainen kuvitelmakin on osa keskiajan historiaa. Vaikka todisteita 800-luvun naispaavista ei olisikaan, se ei poista sitä tosiasiaa, että mieheksi pukeutuminen oli keskiajan yhteiskunnassa, niin kuin myöhemminkin, keino elää miesten hallitsemassa maailmassa. Paavi Johannassa puhuttelee nuoren Johannan kyltymätön tiedonjano, jota patriarkaalisen kasvatuksen maailmassa pidetään paheena. Ainoa vaihtoehto on kätkeä naiseus. Elokuvassa Johanna elää pitkän tovin Fuldan luostarissa ja perehtyy muun muassa Hippokrateen lääketieteellisiin ajatuksiin. Kun sukupuoli uhkaa paljastua, Johanna pakenee ja päätyy Roomaan, lopulta paavin kuuriaan, jossa hän parantaa paavi Sergiuksen (John Goodman) kivuliaan kihdin. Arkhimedeen oppien avulla hän luo ihmeen, joka taltuttaa itsensä kuningas Lotharin (Gerald Alexander Held).
Toisaalta Paavi Johannassa ärsyttää sen tietoinen ”keskiaikainen toiseus”. Miksi keskiaika täytyy aina kuvata väkivallan, mässäilyn ja piereskelyn kulta-aikana?
26. kesäkuuta 2011
Hiljaisuus (1963)
Sanomalehtien teksteissä vilahtaa tutun tuntuisia sanoja, mutta itse asiassa elokuvan kuvaama maa on kuvitteellinen. Bergman yhdisteli vaikutteita puolasta, tšekistä ja unkarista. Juuri vieras kieli – ja kyvyttömyytemme ymmärtää – on olennaista. Ester on kuuluisa kääntäjä, joka työkseen ylittää kulttuurien välisiä eroja ja rakentaa siltoja, mutta lopulta ihmisten välillä ammottaa kuilu. Ester ja Anna eivät lopulta koskaan löydä toisiaan. Ehkä elokuvan voisi tulkita niin, että Ester ja Anna viime kädessä edustavat ihmisen eri puolia, eikä hahmoja pitäisi tulkita erillisinä. Hiljaisuus on unenomainen varjonäytelmä, jossa vain Bachin musiikki tuntuu hetkeksi tuovan ihmiset toistensa yhteyteen.
Talven valoa (1963)
Vähitellen paljastuu, että Tomas on yhtä tyhjä kuin itse kirkko. Tomas on kadottanut uskonsa vaimonsa kuoleman jälkeen. Jumala on hiljaa eikä tunnu vastaavan. Tomas saa tilaisuutensa sielunpaimenena, kun kalastaja Jonas Persson (Max von Sydow) tulee ahdistuneena keskustelemaan messun jälkeen, vaimonsa Karinin (Gunnel Lindblom) pyynnöstä. Tomas on niin käpertynyt omaan ahdistukseensa, ettei hän pysty auttamaan Jonasta. Vielä samana päivänä tulee tieto Jonasin itsemurhasta.
Talven valoa on askeettinen ja hätkähdyttävä. Yllättävintä elokuvassa on päähenkilön täydellinen sulkeutuneisuus: hän ei vain torju Märtan rakkautta vaan nöyryyttää tätä. Samaan aikaan hän ei tunnu tunnistavan omaa osuuttaan Jonasin itsemurhaan, tai sitä tosiasiaa, että hän olisi itse voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Elokuvan lopussa aamu on vaihtunut iltaan, ja Tomas aloittaa uuden jumalanpalveluksen - tällä kertaa täysin vailla yleisöä, tavan vuoksi.
A Tale of Two Cities, Lux Radio Theater 26.3.1945
Kuunnelma on ladatavissa mp3-tiedostona osoitteesta http://www.archive.org/download/Lux10/Lux_45-03-26_ATaleofTwoCities.mp3.
25. kesäkuuta 2011
Kuin kuvastimessa (1961)
Näissä jakeissa kiteytyy Kuin kuvastimessa -elokuvan keskeinen jännite: alussa ihmiset ovat ”arvoituksia”, yksin, ja ponnistelevat voidakseen katsoa toisiaan kasvoista kasvoihin. Jae 12 on dynaaminen: ihmisen tietämys on vajavainen, mutta hänellä on pyrkimys parempaan. Jakeen 13 ajatus muistuttaa Kuin kuvastimessa -elokuvan viimeisiä sanoja: vain rakkaudessa on mahdollisuus, se voi olla naurettavaa tai ylevää, karkeaa tai jalostunutta, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.
Kuin kuvastimessa vetoaa askeettisuudellaan. Teos on karu jo tapahtumapaikaltaan: draamaa kehystää kivinen saari, joka viheriöi kituliaasti. Yhtä ankaraa on dramaturgia. Kaikki ylimääräinen on veistetty pois. Elokuvan alussa tarinan neljä henkilöä nousevat esiin merestä, leskeksi jäänyt kirjailijaisä David (Gunnar Björnstrand), hänen poikansa Minus (Lars Passgård), tyttärensä Karin (Harriet Andersson) ja tämän lääkärimies Martin (Max von Sydow). Elokuvan aikana skitsofreniaa sairastavan Karinin persoonallisuus hajoaa. Oikeastaan kaikki elokuvan henkilöt ovat vetäytyneet omaan yksinäiseen maailmaansa, piirtäneet ympärilleen kehän, kuten David toteaa, josta on vaikea murtautua esiin. Karinille tämä yksinäisyys on kohtalokasta. Fantasioissaan hän etsii Jumalaa, mutta kun salaperäinen ovi vihdoin aukeaa, jumala onkin säälimätön ja tyly. Vastausta ei lopulta löydy ihmisen ulkopuolelta, maailmaa täytyy muuttaa itse. Minus valittaa elokuvan alussa, ettei isä puhu hänelle koskaan. Viimeisessä kohtauksessa tämä noidankehä murtuu, kun isä toteaa todisteeksi Jumalan olemassaolosta rakkauden, kaikissa halveksituissakin muodoissaan. Viimeisenä repliikkinä Minus toteaa: ”Isä puhui minulle...”
24. kesäkuuta 2011
Puhumattakaan naisista (1964)
23. kesäkuuta 2011
Kasvot (1958)
Kasvot liikkuu järjen ja tunteen, rationaalisen ajattelun ja mystisten voimien rajamaastossa. Kun huijariryhmä elokuvan alussa kulkee salaperäisen metsän halki, he itse tuntuvat uskovan aaveisiin. Tukholmassa ryhmä joutuu välittömästi poliisipäällikkö Starberckin (Toivo Pawlo) kynsiin. Ryhmä viedään konsuli Egermanin (Erland Josephson) ja tämän puolison (Gertrud Fridh) kotiin, ja paikalla on myös ”järjen ääni” tohtori Vergerus (Gunnar Björnstrand). Vogler, joka on pitkään ollut vaiti, on kuin heijastuspinta, jossa ympäristö näkee toiveitaan ja pelkojaan. Egermanin pariskunta kärsii lapsen kuolemasta, ja kumpikin odottaa muutosta.
Bergman totesi myöhemmin, että alunperin hän ajatteli tekevänsä eroottisen huvinäytelmän, ja tällaista latausta elokuvassa onkin paljon. Samaan aikaan kun säätyläistö nöyryyttää ja kätketysti palvoo mystistä seuruetta, palvelusväki solmii suhteitaan, Tubal varttuneempaan Sofiaan (Sif Ruud) ja Simson nuoreen Saraan (Bibi Andersson). Kepeistä lähtökohdista Kasvot siirtyy painostaviin, ahdistaviin tunnelmiin. Jo kertaalleen kuollut, juopahtanut näyttelijä (Bengt Ekerot) palaa henkiin – vain heittääkseen kohta uudestaan henkensä. Voglerkin tekeytyy kuolleeksi näyttävän numeronsa päätteeksi ja ryhtyy kummittelemaan Vergerukselle, joka on tehnyt ruumiinavauksen väärälle vainajalle.
Kasvot on samanaikaisesti kiehtova ja pelottava kuva ihmisten välisistä suhteista ja tunteista. Yllättävät käänteen ovat Bergmanin tapa korostaa elokuvaa 1800-luvun silmänkääntötemppujen perillisenä. Kun Vogler on säikäyttänyt Vergerusta, vain hetkeä myöhemmin valtasuhteet kääntyvät, ja seurue joutuu häipymään taskut tyhjinä. Yllätyksellinen on lopetus, joka on kuin kirkkaalta taivaalta laskeutunut deus ex machina: Vogler ja Manda odottavat sateessa lähtöä, kun yhtäkkiä poliisipäällikkö saapuukin auringon paistaessa ja esittää seurueelle kuninkaan esiintymiskutsun!
Ingmar Bergman on itse viitannut elokuvan henkilökohtaisiin siteisiin. Tarina kumpusi niistä kokemuksista, jotka hänellä oli Malmön kaupunginteatterista 1952–59. Malmössä teatterilaiset olivat outoja lintuja, ja yleisön ja näyttelijöiden välissä ammotti kuilu. Kasvoissa poliisipäällikkö, tohtori Vergerus ja konsuli Egelman edustavat juuri tätä epäileväistä, varautunutta yleisöä.
20. kesäkuuta 2011
Wagner and Me (2010)
19. kesäkuuta 2011
Limonadi Joe (1964)
Limonadi Joe sijoittuu Stetson City -nimiseen kaupunkiin, joka elokuvan alussa on paheen pesä, viski virtaa ja laulu raikaa. Arizonalainen herätysliike yrittää opettaa tapoja nuoren Winifredin (Olga Schoberovà) ja hänen isänsä (Bohus Záhorský) johdolla. Sattumalta juuri silloin kaupunkiin saapastelee Joe, joka vannoo Kolaloka-virvoitusjuoman nimeen. Joe ei edusta yksiselitteisesti hyvää, sillä hän on Kolaloka-yhtiön myyntiedustaja, joka saa omat prosenttinsa kaikista voitoista. Hämmästyttävää kyllä, elokuvan lopussa niin hyvät kuin pahatkin osoittautuvat toistensa sukulaisiksi, ja Kolaloka muuttuu Wiskykolaksi, jota niin alkoholistit kuin raittiitkin voivat nauttia.
Samaan tapaan kuin Karel Zemanin elokuvissa, Oldřich Lipský yhdistää näyteltyihin otoksiin animaatiotekniikkaa. Tuloksena on yllätyksellinen kokonaisuus, jossa ei pysty arvaamaan, mitä seuraava otos tuo tullessaan.
Eläköön kummitukset! (1977)
Karpaattien linna (1981)
Paroni Gorc on Karpaattien linnassa eksentrikko, joka jumaloi musiikkia, ennen kaikkea oopperaa. Pyhäinjäännöskokoelmassaan hän vaalii muun muassa Richard Wagnerin baskeria. Gorcin todellinen intohimo on ooppera, ja linnan yksinäisyydessä hän palvoo sopraano Salsa Verdeä (Evelyna Steimarová). Laulajan ääni huumaa myös Teleke von Tölökön, mutta lopulta salaisuus paljastuu. Karpaattien linna sisältää mahtavaa oopperaparodiaa, kuten kohtauksessa, jossa Teleke von Tölökö kuristaa veltosti Desdemonaa Verdin Otellossa.
18. kesäkuuta 2011
Konepistooli-McCain – elävänä tai kuolleena (1969)
Konepistooli-McCain kuuluu John Cassavetes- ja Gena Rowlands -fanien ehdottomaan ohjelmistoon. Cassavetes saatiin McCainin rooliin, sillä hän tarvitsi kipeästi rahaa omiin independent-tuotantoihinsa. Suunnitteilla oli elokuva Aviomiehet, joka valmistui vuonna 1970. Vanha ystävä Peter Falk lähti mukaan gangsteri Charlie Adamon rooliin. Rowlandsin osuus Rosemary Scottin roolissa jää valitettavan lyhyesti, mutta tuntuu, että Cassavetesin ja Rowlandsin kohtaaminen sähköistää koko elokuvan loppuosan.
Konepistooli-McCain tuntuu alussa vaikeasti seurattavalta: on hankalaa hahmottaa, mihin tarina kulkee. Charlie Adamo hamuaa itselleen jalansijaa Las Vegasissa. Samaan aikaan McCain armahdetaan lunnaita vastaan San Quentinistä, ja hänelle on varattu rooli mafiapomojen keskinäisessä välienselvittelyssä. Nuoren Irenen (Britt Ekland) kanssa McCain kuitenkin pakenee saatuaan miljoonat itselleen – vain tullakseen lopussa tuhon omaksi. Kukaan päähenkilöistä ei säily hengissä. Montaldo tuli jo 1960-luvulla tunnetuksi poliittisesti värittyineistä elokuvistaan, ja myös tässä lopputuloksena on armoton kuva äärimmilleen virittyneestä kapitalismista. Mafian monopolisoimaan maailmaan ei muilla ole mitään pääsyä. Elokuvassa on myös ajankohtainen poliittinen viittaus, kun heinäkuun 1968 sanomalehti vilahtaa kuvassa. Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian neuvotelut olivat käynnissä. Kansainvälistä tilannetta vahvemmin Konepistooli-McCain on kapitalismin karikatyyri ja ehkä samalla viittaus myös Italian sisäiseen tilanteeseen.
Konepistooli-McCain on kulttuurinen hybridi. Englanninkielisessä versiossa vilisee italialaisia näyttelijöitä, joiden repliikit on dubattu. Ulkokuvaukset on tehty lähestulkoon turistin asemasta, ja Ennio Morriconen musiikki rakentaa kuvaa amerikkalaisuudesta. Yhdysvallat on myös silmiinpistävän moderni: Roomassa kuvatuissa sisäkuvissa asunnot ovat pullollaan poptaidetta. Kansianvälisille markkinoille elokuvaa kaupattiin välivaltaisuudellaan, mutta loppujen lopuksi konepistooli pauhaa vain muutaman lyhyen hetken. Italiassa elokuvan nimi oli Gli intoccabili, joka puolestaan viittaa yhdysvaltalaiseen tv-sarjaan Lahjomattomat (The Untouchables, 1959–63).
Montaldo jatkoi gangsterismin kuvausta kaksi vuotta myöhemmin teoksella Julma kierre (Sacco e Vanzetti, 1971). Myöhemmin Montaldo ohjasi myös historiallisia aiheita, kuten elokuvan Giordano Bruno (1973) ja minisarjan Marco Polo (1982–83).
17. kesäkuuta 2011
Seitsemän (1995)
Tuore bluray-julkaisu tekee oikeutta Fincherin elokuvan mustille sävyille, pimeille sokkeloisille asunnoille ja sateisille katunäkymille. Alku on hämmentävän tyly, armoton, ja hetkeksi synkkään maailmaan tulee pilkahdus, kun Somerset istahtaa kirjastoon lukemaan Dantea ja Chauceria. Tuntuu, että kirjasivistys on utooppinen toiseuden maailma, joka hetkeksi välähtää vain painuakseen uudelleen lohduttoman nykypäivän tuolle puolen. Käsikirjoittaja Andrew Kevin Walker vilahtaa elokuvassa ruumiina, lisäksi mieleen jäävät Richard ’Shaft’ Roundtree asianajaja Martin Talbotina, Gwyneth Paltrow Millsin Tracy-puolisona ja Kevin Spacey karismaattisena sarjamurhaajana. Spaceyn rooli on lyhyt mutta sitäkin tehokkaampi. Elokuvan lopun koukku siitä, että vihaa edustaa lopulta toinen poliiseista, Mills, ja kateutta murhaaja, on osin arvattava, ja epäilemättä Walkerilla ja Fincherillä on ollut vaikeuksia tarinan lopettamisessa. Tästä kertoo sekin, että käsikirjoitusvaiheessa teokseen suunniteltiin hyvin erilaisia lopetuksia. Mielessä oli myös sellainen vaihtoehto, jossa Somerset olisi pelastanut Millsin uhrautumalla itse, mutta elokuvaan päätyi pessimistinen ratkaisu, jossa seitsemän kuoleman synnin mastermind onnistuu tavoitteessaan.
16. kesäkuuta 2011
Mainz: kampuselämää
Mainzin yliopistossa on tällä hetkellä 40 000 opiskelijaa. Kun yliopiston rakennukset ovat yhtenäisenä alueena, akateemisena korttelina, kampuselämä tuntuu aktiiviselta.
Kesäjuhlien aikana ihmettelimme, kuinka eilinen täysikuu oli nyt pelkkä sirppi. Vasta hotellilla ymmärsin, että olimme todistaneet kuunpimennyksen.
12. kesäkuuta 2011
Valkyyria Wienin valtionoopperassa
Vaikka Valkyyria sijoittuu myyttiseen aikaan ja sisältää aineksia niin Eddasta kuin Nibelungenliedistäkin, sitä voi tulkita 1800-luvun historiaa vasten: keskiössä ovat rakkaus, avioliitto ja perhe. Yleensä 1800-luvusta puhutaan viktoriaanisen moraalin aikana, mutta Saksaan nämä koodit eivät päde, ainakaan samassa määrin. On hämmentävää, että oopperan ytimessä voi olla insestinen rakkaus, sisaren ja veljen suhde, jonka molemmat tiedostavat mutta eivät silti voi kieltää tunteitaan. He saavat yhteisen lapsen, Siegfriedin, jonka edesottamuksia seurataan oopperatetralogian seuraavassa osassa. Kaiken kukkuraksi poika rakastuu tätipuoleensa, mutta se onkin jo seuraavan musiikkidraaman ainesta. Valkyyriassa Wotan ja Fricka keskustelevat pitkään epäonnistuneesta avioliitostaan ja samalla Wotanin uskottomuudesta, jonka hedelmiä Siegmund ja Sieglinde ovat. Erityisen traagista on se, että Wotan lähettää tyttärensä Brünnhilden auttamaan velipuolensa surmaamisessa, mutta Brünnhilde kapinoi isäänsä vastaa pelastamalla sisarpuolensa Sieglinden. Brünnhilde kiistää isänsä aseman ja samalla viime kädessä naisen alistetun aseman. Seuraavassa oopperassa isä jo poistuukin näyttämöltä: hänelle ei uudessa maailmassa ole sijaa.
11. kesäkuuta 2011
Wien: säveltäjien asuntomarkkinat
Asuntokatselmuksen seuraava kohde on Beethoven Wohnung Heiligenstadt (Probusgasse 6). Mikäli oikein ymmärrän, ei tämänkään kodin autenttisuudella voi kehua, ja miksi pitäisikään, kun esillä on kolme Beethoven-reliikkiä, hiuskiehkura, rasiassa säilytettävä ovensalpa – ja kuolinnaamio. Musiikinhistoriallisesti kiinnostava on viereisessä asunnossa sijaitseva Wiener Beethoven-Gesellschaftin näyttely, jonka virttyneet jäljennökset ovat muistuma menneiltä ajoilta. Kokoelman hedelmänä on Beethovenin varhainen testamentti.
Viimeisenä etappina on Mozarthaus (Domgasse 5), joka poikkeaa sarjasta siinä, että se on moderni, multimediaa hyödyntävä museo. Erityisen kiinnostava on wieniläisestä vapaamuurariudesta kertova huone, ja varsinkin wieniläisen maurin Angelo Solimanin kohtalo jää mieleen. Mielenkiintoinen on myös rekonstruktio seurusteluhuoneesta, jonka ikkunasta avautuu näkymä Blutgasselle.
Seuraavaan Wienin vierailuun jäävän Haydnhaus, Beethoven Eroicahaus, Pasqualatihaus, Schubert Sterbewohnung ja Johann Strauss Wohnung. Olisipa hienoa, jos sarjaa jatkettaisiin vielä Korngold Wohnungilla tai Schönberg Wohnungilla…
Lauantai-ilta ja koko sunnuntaipäivä kuluvatkin sitten Aboagora-symposiumin suunnitteluun. Reitti hotellilta Wissenschaftkollegiin kulkee kutkuttavasti Berggassea pitkin, Sigmund Freundin asuinsijan ohi…
10. kesäkuuta 2011
Sveitsi: Jungfraun äärellä
Kesäkuisena perjantaina Lauterbrunnen kuhisi matkailijoita. Samalla tulee sellainen olo, että paikalla pitäisi olla vähän pidempään, ainakin kauemmin kuin mihin nyt on mahdollisuus. Ehkäpä aika olisi kypsä tulle Sveitsiin muutenkin kuin vain hin und zurück.
4. kesäkuuta 2011
Uskollinen rakkaus (1946)
Taiteilijaelokuvissa on aiemmin ja myöhemminkin kuvattu täyttymättömän rakkauden synnyttämää luomisen vimma. Silti tuntuu, että Uskollisessa rakkaudessa on myös 1940-lukulainen, sota-ajan konteksti. Rakkauden kaipuu tuo mieleen Bernhardtin vuonna 1947 ohjaaman film noirin Mieletön rakkaus, joka yltyy lähes patologiseen vimmaan. Samaan tapaan kuin Charles Vidorin Varjojen talossa (1941) tässäkin soisen syrjäseudun koti tuntuu kuin toisen maailmansodan kotirintaman ponnistelujen näyttämöltä.
Uskollisen rakkauden roolisuorituksista kannattaa mainita Sydney Greenstreetin muheva William Makepeace Thackeray, joka johdattaa Charlotten kuuluisuuden kukkuloille. Rooli on lyhyt mutta merkittävä. Toinen kiinnostava roolisuoritus on Montagu Loven (1880–1943) esittämä isä-Brontë. Reginald Sheffield vilahtaa Charles Dickensinä. Kun Uskollinen rakkaus sai ensi-iltansa Montagu Love oli ollut haudassa jo kolme vuotta. Taustana on tosiasia, että elokuva valmistui jo vuonna 1943, mutta joutui odottamaan Warnerin ja Olivia de Havillandin oikeudenkäynnin vuoksi.
Hankin Uskollisen rakkauden alunperin siksi, että se kuuluu Erich Wolfgang Korngoldin parhaisiin elokuvasävellyksiin. Lopulta musiikkia tuntuu olevan niukasti ja hillitysti, mutta erityisesti loppukohtauksessa rikas orkestrointi soi loistavasti. Emilyn kuolema muistuttaa 1800-luvun traagisen oopperan päätöstä.
1. kesäkuuta 2011
Mainiot matkamiehet (1928)
Katsomani Mainiot matkamiehet on kopio, jonka TV2 esitti kesäkuussa 1990, 21 vuotta sitten. Saksassa Majakka ja Perävaunu ovat säilyneet suosiossa, ja 1980-90-lukujen taitteessa Suomessa nähty tv-kimara koostui nimenomaan saksalaisista editioista, joista välitekstit oli kokonaan poistettu. Tekstistys on laitettu kuvien päälle, mikä välillä nopeuttaa elokuvan rytmiä liikaa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, täydellinen Fy og Bi -restaurointi odottaa vielä tekijäänsä. Sen nämä koomikot ehdottomasti ansaitsisivat.
Mainiot matkamiehet alkaa valtamerihöyryllä, joka on lähestymässä Englantia. Tässä elokuvassa Majakka on patologinen taskuvaras, mutta hän tuntuu viattomalta sen rinnalla, että laivalla vehkeilee joukko huumekuriireja. Kokaiinipaketti ujutetaan viattoman matkustajan taskuun, ja Majakka ja Perävaunu ehtivät juuri ja juuri hätiin ennen kuin väärä mies saa tuomion oikeudessa. Parivaljakon tähtikuva salli asettumisen rikollisten maailmaan, eivätkä Majakan viiksetkään ole pyhää, sillä ne leikataan kylmästi pois, jotta naamioituminen naiseksi onnistuisi. Elokuvan hauskimpia osuuksia on travestiajakson huipentava pitkä bussiajelu läpi Lontoon. Tämän elokuvan perusteella Majakan ja Perävaunun identiteetti saattoi vaihtua elokuvasta toiseen: Majakka paljastuu lopulta kadonneeksi isäksi ja englantilaiseksi aateliseksi!