17. tammikuuta 2017

Perry Rhodan – miehemme maailmankaikkeudessa

Hankin jo vuosi sitten saksalaisen dokumenttielokuvan Perry Rhodan – Unser Mann im All (2011), jonka on ohjannut André Schäfer. Perry Rhodan on saksalaisen science fictionin suurteos, kioskikirjallisuuden eeppinen seikkailu, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1961. Karl-Herbert Scheersin ja Walter Ernstingin luoma ”Perryversumi” on yhä voimissaan, vaikka kirjoittajat ovatkin vaihtuneet. Huhtikuuhun 2016 mennessä oli ilmestynyt 2850 vihkoa tai pienoisromaania, ja sarja on poikinut monenlaisia oheistuotteita, kokoomateoksia, leluja, pienoismalleja ja memorabiliaa. Schäferin dokumentti taltioi Perry Rhodanin historiaa haastattelemalla entisiä ja nykyisiä kirjailijoita. Heidän joukossaan on mielenkiintoisia hahmoja, kuten itävaltalainen kabareesatiirikko Leo Lukas. Dokumentti hyödyntää myös aiempaa filmiaineistoa ja valottaa kiinnostavasti Rhodanin 1960-luvulla herättämää kritiikkiä. Itävaltalainen tulevaisuudentutkija Robert Jungk arvosteli erityisesti, kuinka Saksassa voi saada niin suurta suosiota astronautti, joka perustaa oman imperiuminsa ja on ennen pitkää kuin Hitler. Scheers torjui kritiikin, mutta selvältä tuntuu, että sarja kommentoi jatkuvasti ajankohtaisia kysymyksiä. 

Perry Rhodan on ollut globaali menestys, ja amerikkalaisen astronautin seikkailuja on seurattu niin Brasiliassa kuin Kiinassakin. Suomeen seikkailusarjaa koetettiin tuoda vuonna 1975. Lehdissä oli raflaavia mainoslauseita, kuten: ”Tahdotko olla aikaasi edellä? Ota silloin tästä vauhdikas seikkailulehti, joka tietää mistä puhuu. Perry Rhodan on todellinen tajunnan laajentaja. Älypäille.” Korulauseet eivät kuitenkaan auttaneet, vaan Perry Rhodanin julkaiseminen päättyi Suomessa kuudentoista numeron jälkeen. Luin silloin kaikki ilmestyneet numerot, 14-vuotiaana. En osannut silloin ajatella, että ensimmäinen numero oli ilmestynyt jo vuonna 1961, ennen kuumatkailun alkua. Tarina sijoittui kymmenen vuotta ajassa eteenpäin, vuoteen 1971, jolloin astronautit törmäävät kuussa haaksirikkoutuneeseen avaruusalukseen, ja Perry Rhodan tutustuu mystisiin ulkoavaruuden olentoihin, arkonideihin. Koska kuulun sukupolveen, johon Neil Armstrongin kuukävelyn näkeminen on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, olin varmaankin juuri oikeanlaista yleisöä Perry Rhodanille. Ensimmäisessä numerossa maailma on kolmannen maailmansodan partaalla, ja läntisen ja itäisen blokin rinnalla on Aasialainen federaatio, jota Kiina johtaa. Kun Rhodan löytää teknologisesti ylivertaisen sivilisaation, joka tarvitsee maan ihmisten apua, hän ei voi viedä muukalaisia minnekään, jottei poliittinen tasapaino rikkoutuisi. Ennen pitkää hän synnyttää uuden valtakunnan, mikä epäilemättä oli Robert Jungkille ja muille kriitikoille liikaa.

Nyt tuntuu, että Perry Rhodanin retkiä pitäisi tutkia tarkemmin. Mutta lähes kolmen tuhannen niteen läpikäyminen taitaa olla liian laaja tehtävä...



Ei kommentteja: