17. lokakuuta 2015

Radio tulee hulluksi (1952)

Matti Kassilan ohjaama¨ja Teuvo Tulion tuottama Radio tulee hulluksi (1952) on itsenäinen jatko-osa edellisenä vuonna valmstuneelle rikoskomedialle Radio tekee murron (1951). Keskiössä on jälleen radioreportteri Toivo Teräsvuori (Hannes Häyrinen), joka on elokuvan alussa avioitunut toimttaja kollegansa Eilan (Ritva Arvelo) kanssa ja yrittää paluuta sensaatiojournalismiin kätkemällä mikrofonin takkinsa suojiin ja puhumalla levottomia Kappelin terassilla istuvilla pahaa-aavistamattomille kansalaisille. Eipä aikakaan, kun Teräsvuori passitetaan Houruniemen sairaalaan. Edeltäjänsä tapaan Radio tulee hulluksi on Matti Kassilan ja Aarne Tarkaksen yhteiskäsikirjoitus. Aiemman osan tuotantoyhtiö oli ollut SF, mutta uutuutta Kassila lähti tekemään pienelle Junior-Filmille, jonka rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet. Avuksi tuli Teuvo Tulio, jolle isoja yhtiöitä irvaileva komedia epäilemättä sopikin.


Vaikka Radio tulee hulluksi voi herättää kauhistusta siinä tavassa, jolla se suhtautuu mielenterveyskysymyksiin, Houruniemen sairaalan maailma on surrealistisuudessaan niin käsittämätön, ettei sitä oikein voi ajatella todellisuusvastaavuuden näkökulmasta, eikä sen kuvaa mielisairaudesta pysty paheksumaankaan. Aivan huikeita ovat elokuvan lääkärihahmot, professori Piukka (Arvo Lehesmaa), tohtori Kirves (Unto Salminen) ja tohtori Puukko (Sakari Puurunen), puhumattakaan hoitaja Tillikasta (Uljas Kandolin) ja Puputista (Heikki Savolainen). Hannes Häyrisen bravuuri on kohtaus lääkäreiden edessä, jossa Toivo Teräsvuori kääntää tuomioistuinta muistuttavan kuulustelun nurinniskoin. Erinomaista verbaalihuumoria on myös kohtauksessa, jossa Teräsvuori kommunikoi vastaanottovirkailijan (Rauha Rentola) kanssa. Radio tulee hulluksi on suomalaisen elokuvan kummallisuuksia, absurdin huumorin harjoitelma. Nyrkkeilijä Elis Askin kameoesiintyminen tulee kuin taivaasta, ja kaiken kruununa on epäilemättä Suomen Filmiteollisuudelle käsikirjoituksia nikkaroiva Nappinen (Leo Riuttu), jonka potilashuoneessa komeilee muutama Jussi-patsas ja joka parhaillaan työstää käsikirjoitusta elokuvaan Iitin Tiltu.

1 kommentti:

maximex kirjoitti...

Tämä-tämä Hannes Häyrinen :)
Aikas mahtava tyyppi näyttelijänä.
Samoin Leo Jokela ja Pentti Siimes.