8. helmikuuta 2015

Hän tuli yöllä (1942)

Sidney Harmonin tarinaan pohjautuva Hän tuli yöllä (The Talk of the Town, 1942) on erinomainen osoitus George Stevensin komediaohjaajan taidoista, mutta kehua sopii myös Dale Van Everyn, Irwin Shaw'n ja Sidney Buchmanin käsikirjoitusta, joka alkaa rohkeasti. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on vaikea ymmärää, että edessä on romanttinen komedia. Alkutekstien jälkeen tehdas palaa, nuorukainen, jonka katsoja tunnistaa Cary Grantiksi, pidätetään murhapoltosta epäiltynä, syytetty tainnuttaa poliisin ja karkaa vankilasta, ja sateen piiskatessa hän kätkeytyy lähitienoon taloon. Fritz Lang -henkisen aloituksen jälkeen tarina tasaantuu triangelidraamaksi, kun Leopold Dilg (Cary Grant) on kätkeytynyt entisen luokkatoverinsa – ja ihastuksensa – Nora Shelleyn (Jean Arthur) kotiin, jonne muuan oikeustieteen professori Michael Lightcap (Ronald Colman) on asettumassa kesäksi.

Nora kotouttaa sujuvasti molemmat miehet ja naamioi Leopoldin puutarhurikseen. Ennen pitkää Leopold ja Michael ystävystyvät, eikä Michael voi aavistaa olevansa tekemisissä etsityn polttomurhaajan kanssa. Samalla romanttinen komedia alkaa saada yhteiskunnallisia sävyjä. Leopold on tehtaalla taistellut parempien työolosuhteiden puolesta, mutta tämän lähemmäs sosialistin mahdollisuutta ei Hollywood-elokuva voi edetä. Leopoldin kohtaloksi koituu borsch-keitto, jota hän hankkii paikalliselta puolalaiselta kauppiaalta. Tölkki on kääritty sanomalehteen, jossa on karkurin kuva. Tarina tietysti kääntyy parhain päin, kun kuolleeksi luultu työnjohtaja lymyileekin Bostonissa, Michael saattaa hänet oikeuden eteen ja saa vielä lopuksi tuomarin pestin.

Hän tuli yöllä on Jean Arthurin, Cary Grantin ja Ronald Colmanin näytöstä. Minua viehätti erityisesti Ronald Colmanin suoritus, joka kasvaa elokuvan ykkösmiestähden rinnalle. Jean Arthur on puolestaan loistava Norana. Sivuosista jää mieleen varsinkin Rex Ingram Lightcapin palvelijana, joka ilmestyy elokuvaan vasta puolivälin tienoilla. Loistava on kohtaus, jossa imagoonsa kyllästynyt Michael ajaa partansa ja uskollinen palvelija katsoo toimitusta silmät kostuen. Huomio kiinnittyy myös Friedrich Hollaenderin musiikkiin, jonka rekisteri ulottuu koomisesta kepeydestä wagneriaaneihin lemmentunnelmiin. Jälkimmäiset sävyt tuovat mieleen Hollanederin opettajan Engelbert Humperdinckin.

Ei kommentteja: