28. joulukuuta 2014

Naisreportteri rakastuu (1945)

Jos olisin tv-diktaattori, Christmas in Connecticut olisi ehdoton valinta joulun 2015 ohjelmistoon. Jos pitäisi mainita ansiottomasti unohdettuja ja uudelleen arvioinnin ansaitsevia komedioita, Christmas in Connecticut kuuluisi ehdottomasti tähän joukkoon. Toinen unohdettu täysosuma on Mitchell Leisenin Keskiyö (Midnight, 1939). Suomessa Christmas in Connecticut nähtiin joulukuussa 1946, mutta sen koommin tätä screwball-komediaa ei Elonet-tietokannan mukaan ole esitetty. Elokuva sai Suomessa nimen Naisreportteri rakastuu, joka kertoo, että keskiössä on itsellinen, työssä käyvä nainen. Alkuperäisnimi puolestaan viittaa siihen, että kaikki tapahtuu joulun aikaan. Legendaarinen näyttelijä Sydney Greenstreet lausuu elokuvan viimeisen repliikin: ”What a Christmas! Ho, ho, what a Christmas!”

Naisreportteri rakastuu alkaa yllättävästi viittaamalla toisen maailmansodan tapahtumiin: saksalainen sukellusvene upottaa yhdysvaltalaisen laivan, ja kaksi meripoikaa pelastautuu kumiveneellä. Komediallisuus paljastuu, kun Jefferson Jones (Dennis Morgan) näkee pelastusveneessä vision yltäkylläisestä herkuttelusta. Tarinan ytimeen asettuu toimttaja Elizabeth Lane (Barbara Stanwyck), joka kirjoittaa tunnettua ruokapalstaa. Hän on luonut itsestään kuvan connecticutilaisen tilan emäntänä, joka on taitava kokki. Lehden omistaja Alexander Yardley (Sydney Greenstreet) saa päähänsä kutsua sekä itsensä että veteraani-Jonesin jouluksi huippusuositun kolumnistinsa kotiin. Yhtäkkiä Lanen täytyy järjestää itselleen maatila, aviomies ja vielä lapsikin. Tarinan käänteitä ei kannata tässä kertoa tarkemmin, mutta järjettömästä asetelmasta syntyy mehukas komedia, kun sotaveteraani ja lehtimoguli tuppautuvat jouluksi kotiin, joka on pelkkää kulissia.

Naisreportteri rakastuu marssittaa estradille Warnerin parhaita näyttelijöitä. Barbara Stanwyck istuu screwball-henkeen kuin valettu. Sivuosista esiin nousee ennen kaikkea unkarilaissyntyinen S. Z. Sakall, joka saa tapailla eurooppalaisia juuriaan. Hän esittää armoitettua kokkia Felix Bassenakia, jota Elizabeth kutsuu sedäkseen ja joka tulee auttamaan ruuanlaitossa. Lopulta Felix on elokuvan manipulaattori, joka onnistuu järjestämään kaiken parhain päin. Hieno sivuosanäyttelijä on myös irlantilaissyntyinen Una O'Connor, joka tässä esittää connecticutilaisen tilan omistajan John Sloanin (Reginald Gardiner) palvelijaa Norahia.

Aileen Hamiltonin tarina ja Adele Comandinin ja Lionel Hauserin nokkela käsikirjoitus toimivat erinomaisesti. Lontoolaissyntyisen ohjaajan Peter Godfreyn (1899–1970) uralla Naisreportteri rakastuu oli ehdoton kohokohta.

Ei kommentteja: