2. elokuuta 2014

Valkoinen rapsodia (1934)

Busby Berkeleyn ohjaama backstage-musikaali Valkoinen rapsodia (The Gold Diggers of 1935, 1934) oli kolmas lenkki Warnerin Gold Diggers -sarjassa. Talouslaman kurimuksessa rahan fantasiat menestyivät, ja Warner jatkoi hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa ohjaimiin pääsi Busby Berkeley, joka oli tullut tunnetuksi sensaatiomaisista koreografioistaan. Valkoinen rapsodia oli Berkeleyn ensimmäinen kokonaan ohjaama näytelmäelokuva, sillä aiemmissa produktioissa hän oli ottanut vastuun vain musiikkinumeroista.

Valkoinen rapsodia alkaa luksushotellissa nimeltä Wentworth Plaza, joka sijaitsee Waxapahachie-järven rannalla. Vauhdikas alku toimii erinomaisesti. Hotellia laitetaan kuntoon tanssillisen täsmällisesti, ja pienet kekseliäät yksityiskohdat tukevat toisiaan. Erityisen herkullinen on hotellin työnjohdon kuvaus. Joka portaalla vakuutetaan alaisille, etteivät he saa palkkaa siksi, että juomarahoja valuu rikkailta asikkailta niin vuolaasti. Tarinan keskiössä on upporikas rouva Prentiss (Alice Brady), joka on myös äärimmäisen saita. Rouvan tytär Ann (Gloria Stuart) ja poika Humbolt (Frank McHugh) elävät niukkuudessa äitinsä alaisuudessa. Annin sulhanen on miljonääri T. Mosley Thorpe (Hugh Herbert), joka mielummin keskittyy kirjoittamaan kirjaa nuuskasta kuin seurustelemaan. Niinpä rouva Prentiss lopulta suostuu päästämään tyttärensä irti. Hän palkkaa hotellissa työskentelevän lääketieteen opiskelijan Dick Curtisin (Dick Powell) tyttärensä partneriksi, kohtalokkain seurauksin.

Backstage-musikaaliksi Valkoinen rapsodia kääntyy, kun hotellissa toteutetaan vuosittainen hyväntekeväisyysrevyy. Virkaheittoimpressaario Nicoleff (Adolphe Menjou), venäläisemigrantin karikatyyri, saa tehtäväkseen näyttämöteoksen toteutuksen. Paradoksaalisessa loppukohtauksessa amatöörimäinen show muuttuu surrealistiseksi, näyttämötilan tuolle puolen venyväksi koreografiseksi spektaakkeliksi, jonka helmenä on laulu ”Lullaby of Broadway”. Berkeleyn visiot ovat uskomattomia. Erityisen työläs oli numero ”The Words Are In My Heart”: 56 valkoista flyygeliä rahdattiin studioon, ja mustiin pukeutunet avustajat siirtelivät niitä huomaamattomasti, jotta flyygeleiden koreografia saatiin toteutettua.

Ei kommentteja: