Zendan vanki (1952)

Richard Thorpen ohjaama Zendan vanki (The Prisoner of Zenda, 1952) on Elonetin mukaan nähty TV:ssä vuonna 1970. En varmaan saanut sitä katsoa, koska muutoin tämä seikkailuelokuva olisi varmasti jäänyt mieleen. Zendan vanki perustuu Anthony Hopen vuonna 1894 julkaisemaan romaaniin, joka ehdittiin filmata useita kertoja jo mykkäkaudella. Tarinan päähenkilö on britti Rudolf Rassendyll, joka matkustaa kuvitteelliseen Ruritanian valtioon ja saa huomata, että maan kuningas Rudolf on hänen kaksoisolentonsa. Kuninkaan velipuoli Michael vehkeilee kätyrinsä Rupert of Hentzaun (vai pitäisi olla Rupert von Hentzau) kanssa kuningasta vastaan, mutta Rudolfit vetävät pitemmän korren. Mykkäkauden kuuluisin versio oli Rex Ingramin ohjaama seikkailu, jossa Rupertin roolissa komeili Ramon Novarro. John Cromwellin vuoden 1937 ohjauksesa Rubertina esiintyi Douglas Fairbanks Jr. ja Rudolfina Ronald Colman. Richard Thorpen versio oli ensimmäinen värillinen Zendan vanki, Rudolfina Stewart Granger, joka pääsee näyttämään myös miekkailijan taitojaan. Grangerin edellinen elokuva oli ollut George Sidneyn ohjaus Scaramouche - säilän sankari (Scaramouche, 1952). Rudolfin romanttisena vastinparina, prinsessa Flaviana, nähdään Deborah Kerr, jonka edellinen rooli oli ollut Mervyn LeRoyn Quo vadiksen (1951) Lygia. Granger ja Kerr ovat erinomaisia, mutta silti elokuvan ylittämätön hahmo on James Mason, joka tulkitsee lähes protonatsityylisesti Rupertin osan.

Anthony Hopen romaani valmistui vuonna 1894, aikakautena, jolloin Eurooppa oli jo muutoksessa. Olisi kiinnostavaa verrata romaanin elokuvallisia tulkintoja toisiinsa, sillä vuoden 1952 horisontista Zendan vanki tuntuu yhdeltä niistä elokuvista, jotka kuvasivat menneen monarkian muistoa. Ruritania vaikuttaa pieneltä itäisen Keski-Euroopan kuningaskunnalta, mutta sillä on paljon myös Itävalta-Unkarin piirteitä. Kiinnostavaa on tässä tietysti, ettei britti-Rudolf voi saada Flaviaansa, sillä säätyrajan ylittäminen on mahdotonta. Samaan tapaan kuin Rudolfin kunnia-asia on puolustaa kuningasta, Flavian sukuylpeys sanelee hänen tulevaisuutensa. Aikalaismaailmassa tästä säätyrajan ylittämisestä keskusteltiin paljonkin. Vain viisi vuotta ennen romaanin ilmestymista tapahtui Itävallassa Mayerlingin murhenäytelmä, jossa Frans Joosefin poika Rudolf oli saanut surmansa. Se, että Hope valitsi kuninkaan nimeksi Rudolfin, on tuskin sattumaa.

Zendan vankia katsoessa tuntui hyvin pitkään siltä, että elokuva on melko tyypillinen Richard Thorpen ohjaus, sujuva muttei mitenkään loistokas. Loppu sai minut muuttamaan mieleni. Zendaan sijoittuvassa loppukohtauksessa on elokuvahistorian säkenöivimpiin kuuluva miekkailukohtaus, jossa ohjaaja käyttää tilaa syvyys-, korkeus- ja leveyssuunnassa ja Granger ja Mason taistelevat hämmästyttävän hienosti. Jo tämän loppujakson vuoksi Zendan vanki kannattaa katsoa.