Anatole Litvakin varhaistuotannosta
Mayerlingin murhenäytelmä (Mayerling, 1936) on jäänyt muistiin, mutta edellisenä vuonna valmistunut
L’équipage (1935) on selvästi harvinaisempi, unohdettu teos. Elonet-tietokannan mukaan se sai Suomen ensi-illan Capitolissa 17.11.1935, mutta suomenkielistä nimeä en ole onnistunut löytämään.
L’équipage viittaa ”miehistöön”, ja tässä Joseph Kesselin romaaniin perustuvassa teoksessa keskiössä ovat lentäjät ja heidän keskinäinen solidaarisuutensa. Maurice Tourneur oli tehnyt Kesselin romaanista mykkäelokuvan jo vuonna 1928.
L’équipage kuuluu niihin 30-luvun elokuviin, joissa käsitellään ensimmäisen maailmansodan muistoa. Sen voi kytkeä siihen pasifismin aaltoon, joka nousi muistuttamaan sodan mielettömyydestä – tilanteessa, jossa Saksan poliittiset olot olivat kiristyneet ja Espanjan sisällissota oli lähempänä kuin aikalaiset ehkä osasivat odottaa.
L’équipage tekee vaikutuksen erityisesti aloituksellaan ja lopetuksellaan. Ensimmäisessä kohtauksessa ollaan rautatieasemalla, jossa joukot ovat lähdössä rintamalle. Jean Herbillon (Jean-Pierre Aumont) hyvästelee äitinsä (Suzanne Desprès). Pikkuveli-Georges (Serge Grave) tulee vaunuun asti saattamaan, mutta yhtäkkiä Jean luikahtaa hyvästelemään nuorta naista, Deniseä (Annabella), jonka hän on tavannut vasta vuorokautta aikaisemmin. Elokuvaa ei eksplisiittisesti sijoiteta aikaan tai paikkaan, mutta vähitellen käy ilmi, että ollaan ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa. Kun Jean kertoo Deniselle joukko-osastonsa, laivueen 37, tämä säpsähtää, mutta katsoja ei vielä tiedä, mistä on kyse. Myöhemmin selviää, että Denise on oikealta nimeltään Hélène. Jean ymmärtää vasta myöhemmin, että rakastettu on naimisissa luutnantti Mauryn (Charles Vanel), Jeanin tulevan työparin, kanssa.
Harvassa ovat ne 30-luvun kolmiodraamat, joissa kaikki osapuolet säilyvät hengissä, eikä
L’équipage ole poikkeus. Tässä teoksessa Jean kohtaa kohtalonsa yksinäisellä retkellä Mauryn kanssa. Molemmat haavoittuvat, mutta Jean menehtyy puristaen Denisen kuvaa. Tarinan vaikuttavin päätös on kuitenkin vasta tulossa. Kolmiodraama suhteutuu laajempaan ihmissuhteiden kudokseen, kun kyynelehtivä Georges saapuu Mauryn sairasvuoteen äärelle tiedustelemaan isoveljensä viimeisistä hetkistä. Vaikuttavaa tässä ratkaisussa on se, että Jeanin, Denisen ja Mauryn suhde on vain mitätön osa sitä kärsimyksen määrää, jota sota jatkuvasti tuottaa.
L’équipage ei ole kokonaisuutena virheetön,ja välillä tuntuu, että melodraaman ja realististen sotakuvien välillä on kuilu. Mutta loppu saattaa maailmat järkyttävästi yhteen.
L’équipage kannattaa paitsi katsoa myös kuunnella: musiikista vastaa
Mayerlingin murhenäytelmän tapaan Arthur Honegger, Les Six -ryhmän jäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti