Rakkautta nuottien mukaan (1934)

Rakkautta nuottien mukaan (Ich kenn' Dich nicht und liebe Dich, 1934) edustaa Willi Forstin uralla taitekohtaa siinä mielessä, että hän oli edellisenä vuonna siirtynyt näyttelijästä ohjaajaksi mutta teki vielä päärooleja muidenkin ohjauksessa vaikkakin selvästi aiempaa vähemmän. Rakkautta nuottien mukaan on Géza von Bolváryn ohjauksista selvästi vähemmän innovatiivinen kuin 30-luvun varhaiset äänielokuvat, mutta helposti katsottavaa ja mukaansa tempaavaa tämäkin on. Väistämättä tulee mieleen, että ehkäpä Bolváryn kokeiluista siirtyi kipinä Forstin omiin ohjauksiin, esimerkiksi screwball-vaikutteiseen Allotriaan (1936). Yhteistä on myös musiikin, varsinkin operetin, asema. Nimenomaan Bolváry teki sittemmin puhdasverisimmät itävaltalaiset operettielokuvat, mutta samaa linjaa jatkoivat Forstin 40- ja 50-lukujen työt. Forst jopa näytteli kaksi kertaa operettisäveltäjää. Myöhemmin omassa ohjauksessaan Operetti (Operette, 1940) hän oli nuori säveltäjä Franz Jauner. Elokuvassa Rakkautta nuottien mukaan hän on lahjakas Robert Ottmar, joka alkutekstien aikana johtaa orkesterin edessä, mitäpä muuta kuin, valssia. Kun tätä säveltäjäkuvaa vertaa suomalaisen elokuvan nuoriin lahjakkuuksiin, jotka odottavat nälkäpalkalla läpimurtoaan, itävaltalaisessa elokuvassa säveltäjä on kuningas.

Rakkautta nuottien mukaan sisältää monien säveltäjäelokuvian tapaan muusa-aiheen: Robert on saanut innoitusta Gloria Claassenin (Magnda Schneider) kuvasta ja ujuttautuu lopulta Cannsesissa sijaitsevaan kotitaloon palvelijaksi naamioituneena. Asetelma tuo mieleen Gregory LaCavan screwball-komedian Godfrey järjestää kaiken (My Man Gofrey, 1936): yhteistä on Wodehouse-tyylinen palvelijahahmo. Vaikeuksia romanssin esteeksi uhkaa tulla, niin kuin asiaan kuuluukin, mutta ennen pitkää loppusuudelma toteutuu.