3. maaliskuuta 2013

Mies vuokrattavana (1930)

Vauhdikkuudessaan ja absurdissa huumorissaan Walter Reischin käsikirjoittama ja Géza von Bolváryn ohjaama Mies vuokrattavana (Der Herr auf Bestellung, 1930) on hämmentävää katsottavaa. Nopeutetut otokset, trikit, absurdi dialogi, koomiset tanssijaksot ja animoidut kuvat seuraavat nasevasti toisiaan. Miksi ihmeessä tämä sekopäinen farssi ei kuulu varhaisen äänikomedian klassikoihin? Samalla voi ihmetellä sitä kokeilevuutta, joka aikakauden elokuvissa, esimerkiksi René Clairin teoksissa, samaan aikaan oli. Géza von Bolváryn komediat osoittavat, että samaa henkeä oli myös saksalaisessa ja itävaltalaisessa tuotannossa, vaikka elokuvat eivät historiankirjoihin aina ole päässeetkään.

Elokuvan käsittämättömiin ideoihin kuuluu kohtaus, jossa päähenkilö Carry Klips (Willi Forst) tanssii auton kanssa: auto yksinkertaisesti vain nousee leijumaan ja pyörähdykset alkavat. Muutoinkin elokuvassa on irreaalisia liikkeitä, lennähtelyä, ylikorostettua voimaa ja energiaa. Jos elokuvien alkutekstien historia joskus kirjoitetaan, Mies vuokrattavana ansaitsee ehdottomasti tulla mainituksi. Alkutekstinä nähdään juliste, johon kamera zoomaa, eikä aikaakaan, kun julisteen hahmo alkaa liikkua, laulaa ja tanssia.

Mies vuokrattavana kuvaa juhlapuhujaa, jonka kuka tahansa voi tilata häihin tai hautajaisiin, vuosijuhliin tai harjakaisiin. Ensimmäisessä kohtauksessa Carry Klips avaa sanaisen arkkunsa häissä, leikittelee sanoilla kuvatessaan niin morsianta kuin sulhastakin ja tuntuu monitulkintaisilla koukeroisilla lauseillaan välillä pilkkaavankin juhlakaluja. Carry saa pestin puhevaikeuksista kärsivän professorin, Emanuel Wielanderin (Paul Hörbiger), sijaispuhujaksi. Professorin pitäisi puhua avioliitosta, ja Carry lukee tekstin suoraan paperista, mutta koiran haukahdukset ja muut väliintulot uhkaavat paljastaa huijauksen. Suomalaisena tuntuu, että Emanuel Wielander on viittaus Edvard Westermarckiin ja hänen avioliittokäsityksiinsä, mutta toisaalta aihe oli laajasti aikalaisdebatin kohteena. Elokuva etenee arvaamattomaan suuntaan, kun Carry Klips joutuu haamupuhumaan professorin lemmenkohtauksiinkin.


Ei kommentteja: