26. tammikuuta 2013

Taiteilijaverta (1936)

Wieniläinen 1930-luvun elokuvatuotanto ansaitsisi uuden arvioinnin, mutta kopioiden hankkiminen on työlästä. Esimerkiksi Willi Forstin tuotannosta vain osa on saatavilla. Hiljattain dvd:nä on onneksi ilmestynyt Forstin Taiteilijaverta (Burgtheater, 1936), jonka voisi teatterielokuvana rinnastaa Marcel Carnén Paratiisin lapsiin (Les enfants du paradis, 1945), George Cukorin Kaksoiselämään (A Double Life, 1947) tai John Cassavetesin Ensi-iltaan (Opening Night, 1977). Elokuvan ensimmäisessä kuvassa nähdään Wienin legendaarinen Burgtheater, mutta teksti kertoo, ettei elokuva kerro teatterin historiasta: se on pikemminkin tapahtumapaikka, joka kuvaa omistautumista taiteelle. Taustalla soivat Anton Brucknerin Romanttisen sinfonian sävelet. Elokuvan keskiössä on kokenut Friedrich Mitterer (Werner Krauss), joka niin alussa kuin lopussakin esittää Goethen Faustia. Itse elokuva ei juurikaan kuvaa teatterin sisäistä maailmaa, ihmissuhteita kulissien takana, vaan teatterin suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan ja samalla sisäistä kipinää teatterintekoon.

Nuori Josef Rainer (Willy Eichberger) haaveilee teatteriurasta ja katselee Burgtheaterin piippuhyllyllä ihailemansa Mittererin suoritusta. Hän on ihastunut räätälin tyttäreen Leniin (Hortense Raky), mutta joutuu monimutkaiseen hyväksikäytön kierteeseen saatuaan erehdyksessä, Lenin pahaa-aavistamattoman avituksen tukemana, kutsun paroonitar Seebachin (Olga Tschechowa) salonkiin. Samaan aikaan Mitterer ihastuu Leniin ja toivoisi, epäilemättä Faust-henkisesti, olevansa nuorempi. Teatterin tulevaisuutta pyöritetään kriitikoiden ja mesenaattien iltamissa, mutta Mitterer ei tähän suostu. Taiteilijaverta korostaa teatteria yhteisenä rituaalina mutta samalla mysteerinä, jota julkisuuden manipulaatio ei voi tavoittaa. Elokuva muistuttaa Forstin aiempaa elokuvaa Naamiaiset, jossa niin ikään julkisuuden skandaalilla on tärkeä asema. Mutta tälläkin kertaa päähenkilöt säilyttävät viattomuutensa tai koskemattomuutensa. Vaikuttavassa kohtauksessa Mitteler ja Rainer esiintyvät yhtaikaa Don Carlosin loppukohtauksessa, ja Mittelerin jokainen repliikki tuntuu kuvaavan hänen omaa tilaansa. Lopulta hän ymmärtää vetäytyä syrjään ja ohjaa Rainerin yhteen rakastettunsa kanssa. Taiteilijaverta kuvaa oikeastaan sitä teatteria, jota joka päivä käydään teatterisalin ulkopuolella, ihmisten välisissä suhteissa, ja jokaisella henkilöhahmolla tuntuu olevan omat tavoitteensa. Koskettavimpia kohtauksia on paroni Seebachin (Karl Günther) kohtaaminen vaimonsa kanssa: vasta nyt hän uskaltaa tunnustaa rakastavansa puolisoaan. Willi Forstin käsittelyssä juonittelut kääntyvät lopulta parhain päin, ja henkilöt ovat alttiita muuttamaan strategiaansa, jos tilanne siltä näyttää.

Elokuvan kiistämätön keskus on Werner Krauss (1884–1959), joka saa esittää koko rekisterinsä, Faustin paatoksellisista säkeistä Don Carlosin ankaruuteen. Herkkyys ja deklamointi kulkevat yhtä jalkaa. Elokuvaa tehtäessä Kraussilla oli takanaan pitkä ura, ja hänet tunnettiin niin Shakespearen kuin Goethenkin taitajana. Toisaalta Kraussiin liittyy myös pahamaineinen aura. Hän oli esiintynyt Burgtheaterissa vuonna 1933 Giovacchino Forzanon ja Benito Mussolinin Campo di Maggiossa, ja sittemmin hän kuului niin Goebbelsin kuin Hitlerinkin suosikkeihin. Krauss tunnettiin kiihkeänä antisemitistinä, mutta hänen näyttämölliset juutalaiskarikatyyrinsä tulivat pääosin vasta myöhemmin, sota-aikana.Silti Kraussin persoona jättää ristiriitaisen tunteen. Sopimus paholaisen kanssa oli vuonna 1936  jo solmittu.

Näyttelijöistä voi erikseen mainita myös Olga Tschechowan, joka oli Willi Forstin elokuvien vakiotähtiä ja oli esiintynyt jo Naamiaisissa (Maskerade 1934). Alexandropolissa vuonna 1897 syntynyt Tschechowa oli omaa sukua von Knipper, ja hänen perheensä tuli Saarbrückenistä. Tschechowan veli oli säveltäjä Lev Knipper (1898–1974), joka jäi Neuvostoliittoon. Heidän tätinsä, myös Olga, oli naimisissa kirjailija Anton Tšehovin kanssa. Nuori Olga von Knipper opiskeli Pietarissa kuvanveistoa ja lääketiedettä, mutta hän päätyi lopulta Stanislavskin oppilaaksi. Vuonna 1914 hän avioitui Anton Tšehovin sisarenpojan Mihailin kanssa. Avioliitto kariutui jo kolmen vuoden jälkeen, mutta muutettuaan Saksaan Olga tuli tunnetuksi nimenomaan Olga Tschechowana. Saksan ohella hän esiintyi 1920-luvulla Ranskassa ja näytteli muun muassa René Clairin komediassa Italialainen olkihattu (Un Chapeau de paille d'Italie, 1928). Saksalaisesta tuotannosta tunnetuimpia on Max Ophülsin Lemmenleikkiä (Liebelei, 1933), jossa hän näytteli paroonitar von Eggersdorffin roolin. Toisen maailmansodan jälkeen Olga Tschechowa perusti yrityksen Olga-Tschechowa-Kosmetik.

Ei kommentteja: