Kuin uni ja varjo (1937)

Toivo Särkän ja Yrjö Nortan ohjaama Kuin uni ja varjo (1937) perustui Eino Railon kaksi vuotta aiemmin ilmestyneeseen romaaniin. Alussa körttiläisen kyläyhteisön elämä järkkyy, kun insinööri Yrjö (Jorma Nortimo) pyöräilee pihaan. Ylitalon isännällä (Yrjö Tuominen) on kaksi tytärä, rampa Eliina (Ansa Ikonen) ja vanhempi vakavampi Johanna (Ester Toivonen). Johannan ympärille kehkeytyy kolmiodraama, kun häntä kosivat niin Huhdan Akseli (Eino Kaipainen) kuin vauraampi Talvitien isäntäkin (Joel Rinne). Kosijat ottavat mittaa toisistaan ja painivat vähän väliä. Samaan aikaan Yrjön ja Eliinan välille muodostuu suhde. Elokuvan voima on kahden rakkaussuhteen kuljettamisessa, vaikka kolmiodraama kohoaakin pateettisiin mittasuhteisiin, kun Talvitien isäntä sokeutuu pelastaessaan Yrjön ja Akselin palavasta talosta. Dramaattisessa kohtauksessa Talvitien isäntä tunnustaa tulleensa uskoon ja oppineensa näkemään vasta sokeana. Tämä tuo mieleen Oidipuksen loppukohtauksen, vaikkei elokuvaa kovin oidipaaliseksi voikaan sanoa. Akseli saa lopulta Johannansa, mutta Eliinan ja Yrjön tiet eroavat: insinöörin on palattava kaupunkiin, ja rampa tyttö jää viettämään elämää, joka on vain uni ja varjo.

Kuin uni ja varjo on 30-luvun elokuvaksi pitkä, lähes kaksi tuntia, ja siinä on outoja epäjatkuvuuskohtia. Theodor Lutsin kuvaus on kuitenkin paikoitellen erinomaista, ja mieleen jää myös helsinkiläisnäyttelijöiden ilmaisu, joka taiteilee Pohjanmaan murteen ja suurieleisen teatraalisuuden välimaastossa.