Bellissima (1951)

Luchino Viscontin ohjaama Bellissima (1951) valmistui neorealismin viime vaiheessa. Idea oli Cesare Zavattinin, ja käsikirjoitus syntyi yhteistyössä Francesco Rosin ja Suso Cecchi d'Amicon kanssa. Elokuva alkaa Cinecittàssa, jonne lukemattomat äidit ovat tuomassa tyttäriään koekuvauksia varten. Arvattavaksi jää, millaista elokuvaa Alessandro Blasetti olisi koefilmausten perusteella tekemässä, varsinkin kun hän lopussa päättää kutsua itkuun pillahtaneen Maria Cecconin (Tina Apicella) itse elokuvaan. Blasetti näyttelee Bellissimassa itseään, mikä on hieno kunnianosoitus italialaisen elokuvan perinteelle. Viscontille itselleen Bellissima oli vasta kolmas pitkä näytelmäelokuva: sitä edelsivät Riivaajat (Ossessione, 1943) ja Maa järisee (La terra trema, 1948). Bellissimaa katsoessa jää hämmästelemään Viscontin uran muutoksia: vain kolme vuotta vuolassanaisen tragikoomisen Rooma-kuvauksen jälkeen vuorossa oli epookkielokuva Senso (1954), josta lähtien Visconti oli eurooppalaisen elokuvan merkittävimpiä historiankuvaajia.

Varsinaisen pääroolin Bellissimassa esittää teräväkielinen ja temperamenttinen Anna Magnani, jonka tulkitsema Maddalena Cecconi haluaa tyttärelleen jotakin parempaa, mahdollisuuden nousta köyhistä oloista (oletettuun) vaurauteen. Elokuva edustaa fantasiamaailmaa, lupausta paremmasta. Cinecittàn ohella elokuvan lumemaailma häivähtää näkyviin siellä täällä: erityisen hieno on ulkoilmaesitys, jossa Maddalena katsoo puolisonsa Spartacon (Gastone Renzelli) kanssa Howard Hawksin lännenelokuvaa Punainen virta (Red River, 1948), italiaksi Fiume rosso.

Usein näkee väitettävän, että Robert Altmanin elokuvissa päälle puhuminen, moniääninen vuoropuhelu, tuli tyylikeinoksi, mutta on vaikea kuvitella, että Bellissimaa enemmän voisi ääntä käyttää. Roomalainen arkipäivä tuntuu alusta lähtien tolkuttoman hosumisen, kiireen ja hätäisen vuorovaikutuksen maailmalta. Vähitellen tahti tasaantuu samalla, kun elokuva vakavoituu. Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa Maddalena saa Marian kanssa katsoa konehuoneesta käsin koefilmin. Lapselle nauretaan, ja tämä havahduttaa Maddalenan. Loppu on vapauttava siinä mielessä, että Maddalena ei tartu elokuvantekijöiden tarjoamaan hyvitykseen vaan pitää kiinni ratkaisustaan.