17. syyskuuta 2012

Toinen rakkaus (1947)

Toinen rakkaus (The Other Love, 1947) nojautuu unkarilaisemigranttien yhteistyöhän: ohjaaja André de Tothin lisäksi käsikirjoitustiimissä on Ladislas Fodor ja musiikista vastaa Miklós Rózsa.Tarina perustuu kuitenkin Erich Maria Remarquen novelliin ja sijoittuu Sveitsin Alpeille tuberkuloosiparantolaan, jonne konserttipianisti Karen Duncan (Barbara Stanwyck) on lähetetty. Nykykatsojan sydäntä kylmää, kun avauskohtauksessa tri Anthony Stanton (David Niven) ottaa röntgenkuvan vailla minkäänlaisia suojuksia. Alusta lähtien on selvää, että Karen Duncanin päivät ovat luetut. Tätä ennakoi valkoinen orkidea, joka on lähetty Karenin huoneeseen, kunnes selviää, että se olikin tarkoitettu edelliselle asukkaalle, joka on jo vainaa. Potilaan ja lääkärin välille syntyy vahva tunneside, mutta Karenin on vaikea hyväksyä kohtaloaan. Hän törmää montecarlolaiseen rallikuskiin Paul Clermontiin (Richard Conte) ja päättää ottaa elämästä kaiken irti. Lopulta rakkaus vetää Karenin uudelleen rakaisin Alpeille.

Toinen rakkaus on lähtökohdiltaan melko tavanomainen melodraama, mutta Miklós Rózsan tšaikovskiaaninen musiikki nostaa välillä vilunväreet iholle. Barbara Stanwyck on lisäksi tässä roolissaan glamoröösimpi kuin koskaan. Hän pääsee esittämään myös pianonsoittotaitoaan. André de Toth aloittaa elokuvan näyttämällä koskettimistoa ja pianistin käsiä. Kamera vetäytyy ja paljastaa Stanwyckin flyygelin ääressä. Päätähti näyttää totta vieköön itse soittavan konserttoa näkymättömissä olevan orkesterin säestämänä. Musiikilla on elokuvassa kantava voima, ja Karenin elämänhalu tiivistyy hänen soitossaan. Musiikki on sisäistyneempi ilmenemismuoto elämänhalulle: ulkoisempi on hillitön tupakanpoltto, sillä lähes kaikki elokuvan henkilöt röyhyttelevät savukkeitaan melkein kuin piikkinä tuberkuloosipotilaille. Elämän vähittäinen katoaminen merkitsee soiton hiipumista, ja lopussa Karen voi vain maata vuoteella ja kuunnella Anthonyn vaatimattomampaa musisointia.

Ei kommentteja: