31. heinäkuuta 2012

Leipzig 3: Muistettuja ja unohdettuja

Viimeinen päivä Leipzigissa on edessä. Aamupäivällä on vuorossa Museum der bildenen Künste, jossa on tarkoitus tehdä vain pikainen kierros ja keskittyä saksalaiseen romantiikkaan, vaikka toki museosta löytyy erinomainen kokoelma myös vanhempia kuvia, muun muassa Lucas Cranach vanhemman teoksia. 1800-luvun taiteen huoneista löytyy muutama Caspar David Friedrichin taulu, joista tunnetuin on vuoden 1834 paikkeilla syntynyt Lebenstufen. Kuvassa nähdään elämänvaiheita kolmessa polvessa, ja takana avautuu purjealusten täyttämä meri. Dresdenissä kuollut Friedrich palaa tässä teoksessa nuoruutensa maisemiin Greifswaldiin. Museon kokoelmista voi vielä mainita Friedrichin hyvän ystävän, norjalaisen Johan Christian Dahlin teokset sekä Joseph Anton Kochin hienot sveitsiläismaisemat.
 

Ennen lähtöä oli vielä pakko tehdä pikainen musiikkikierros. Leipzigissa on kävelyetäisyydellä koko joukko enemmän tai vähemmän kuuluisien säveltäjien asuinsijoja, tosin useimpien kyljessä on vain muistolaatta: Heinrich Marschner sävelsi oopperansa Vampyyri Jahnalleella 1827–28, Albert Lortzing viisi tunnetuinta opperaansa Funkenburgstraßella vuosina 1833–46 (näin kertoo muistolaatta, mutta ilmeisesti Lortzing asui paikalla vain lyhyen jakson 40-luvulla), ja Gustav Mahler puolestaan majaili 1887–88 Gustav-Adolf-Strassella. jossa hän sävelsi ensimmäisen sinfoniansa.

Mutta katoavaa on mainen kunnia. Erwin Schulhoffin kohtalo on karu. Lahjakas säveltäjä kuoli Wülzburgin keskitysleirillä vuonna 1942, eikä muistolaattaa ole ripustettu Elsterstrasselle, jossa hän piti majaansa konservatoriovuosiensa aikana. Nyt talossa oli käynnissä remontti, joka pyyhkii ennen pitkää historian jälket. Yhtä unohdetulta tuntuu Hanns Eisler, legendaarinen elokuvasäveltäjä, Itä-Saksan kansallishymnin sepittäjä ja Bertolt Brechtin yhteistyökumppani. Eislerin synnyinkoti Hofmeisterstrasse 14 (kuva ohessa) kesti sodan myllerrykset, mutta nyt ikkunaton kerrostalo tuntuu purkutuomion kohteelta. Sivupolkujen jälkeen kaanon jatkuu: Inselstrasselta löytyy Clara Wieckin ja Robert Schumannin enimmäinen yhteinen asunto, vanhalta Johanneksen hautausmaalta Richard Wagnerin Johanna-äidin hauta, Talstrasselta Petersin ensimmäinen nuottikirjasto ja sen viereltä Max Abrahamin kiinteistö, jossa Edvard Gried aloitti Peer Gyntin säveltämisen. Ja vihdoin Goldschmidtstrassella siintää Felix Mendelssohnin viimeinen koti. Säveltäjäkultti tuntuu kiteytyvän Leipzigissa, jossa musiikkiin liittyviä pyhiinvaelluskohteita on tolkuttomasti. Toisaalta tihentymä kertoo kaupungin musiikillisesta menestyksestä: kustannustoiminta, esitystoiminta, muusikkokoulutus, kotimusiikki ja säveltäminen elivät yhdessä, toisiaan vahvistaen. Samalla fyysinen läheisyys tekee ymmärrettäväksi sen kilpailun, kateuden ja ylenkatseenkin, jota musiikin kentällä on aina ollut.

Ei kommentteja: