7. helmikuuta 2012

Albuquerque 1: Turquoise Trail, Jemez, Los Alamos

Saavuimme Albuquerqueen muutamaa päivää ennen PCA:n Southwest Texas -osaston populaarikulttuurikongressin alkua. Samalla kun oli aikaa toipua melkein vuorokauden mittaisesta matkasta, oli mahdollisuus katsoa kaupunkia ja sen ympäristöä. Albuquerque on Uuden Meksikon suurin kaupunki, jossa on 680 000 asukasta. Tätä on vaikea uskoa, sillä pientä downtownia ja historiallista keskustaa lukuunottamatta tihentymiä on vähän ja kaupunki leittäytyy laajalle kohti erämaata. Täällä voi helposti kävellä mailikaupalla näkemättä muuta kuin parkkitaloja, parkkipaikkoja ja drive-in-burger-ravintoloita. Historiallinen keskusta tuo mieleen 1800-luvun lännenkaupungin. Erityisen hieno on San Felipe de Neri -kirkko, jonka fransiskaanit pystyttivät 1700-luvun alussa (kuva vasemmalla). Taidemuseossa on sattumalta menossa Francisco Goyan etsausten näyttely: esillä on koko Los Caprichos -sarja vuodelta 1799. Mieleen jäävät myös meksikolaissyntyisen taiteilijan Enrique Chagoyan tuoreet mukaelmat Goyan aiheista.

Albuquerquea suuremman vaikutuksen teki ympäröivä luonto, maisema. Ajoimme lumihuippuiselle, pilven peittämälle Sandia-vuorelle ja jatkoimme sieltä Turquoise Trailille, jota pitkin Kid Carson aikanaan kuljetti navajointiaaneja. Maasto muuttui täydellisesti, kun tulimme hetkessä pakkasesta western-henkisen erämaan keskelle. Kiinnostava paikka on Madrid, hiilikaivoksen ympärille syntynyt boom town, josta tuli ennen pitkää ghost town. Historia elää yhä, mutta nykyään paikka on taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisö. Turquoise Trail huipentuu Cerrillosissa, jonka maisema on häkellyttävä: täällä intiaanit kaivoivat turkoosia, kunnes espanjalaiset saapuivat paikalle 1600-luvulla.

Seuraavan päivän retki lähtee Jemez-vuoriston kautta kohti Los Alamosia ja Santa Fétä. Jemez-intiaanien reservaatti on mykistävä, surullinen näky. Jos oikein ymmärsin, intiaanit elivät alun perin Jemez-vuorten välisessä kauniissa laaksossa, mutta reservaatti syntyi kuivan erämaan keskelle. Laakson jälkeen seuraa Jemezin vuoristo, jossa on vulkaanisten voimien muokaamia kummallisuuksia, Battleship Rock, kuumia lähteitä ja Soda Dam, mineraalien muovaama pato. Ennen Los Alamosia tie kulkee lumisen ylängön kautta.

Los Alamos oli niin ikään vanhaa intiaanialuetta, mutta nyt se muistetaan Manhattan-projektin keskuksena. Tutustumme pikaisesti teknologiamuseoon, jossa defence technology saa ällistyttävän suuren roolin. Moni asia jää mainitsematta. Ennen hämärän laskeutumista suuntaamme kohti Santa Fétä ja matkan varrella näkyvät muun muassa Black Mesa ja Camel Rock. Santa Fé on 60 000 asukkaan pikkukaupunki, jonka arkkitehtuuri kunnioittaa meksikolaisia juuria. Keskustassa kohoaa Fransiscus Assisilaisen basilika, ja plazan reunalla kulkee legendaarinen Old Santa Fé Trail.


Ei kommentteja: