22. lokakuuta 2011

Franz Liszt – ja lisztomania

Tänään, 22. lokakuuta, tulee kuluneeksi 200 vuotta Franz Lisztin (1811–1886) syntymästä. Muualla maailmassa sitä vietetään näyttävästi: Lang Lang esiintyy suorassa lähetyksessä miljoonille katsojille Yhdysvaltain ja Euroopan elokuvateattereihin. Näyttää siltä, että Suomessa suoraa HD-lähetystä voi seurata vain kuusankoskelaisessa Studio123-teatterissa! Katoavaista on mainen kunnia. 1800-luvulla Franz Liszt oli sensaatiomaisena tunnettu pianovirtuoosi. Suomessa Finlands Allmänna Tidning mainitsi lahjakkaan nuoren taiturin jo vuonna 1824, kun Liszt oli konsertoinut Lontoossa ja Pariisissa. 1840-luvulla suomalaiset sanomalehtien lukijat oppivat tuntemaan toisenlaisen Franz Lisztin: hän ei ollut enää lapsivirtuoosi vaan tähti, jonka vetovoima tuntui mystiseltä. Tarinan mukaan Lisztiä oli kadulla vaikea nähdä, koska hän oli aina ihailijoidensa piirittämä. Saksalainen runoilija ja kirjailija Heinrich Heine kutsui tätä villitystä vuonna 1845 lisztomaniaksi, jonka uhrit olivat usein naispuolisia. Borgå Tidning tiesi kertoa vuonna 1842, että ”med Liszt fångar man damer”. Heine oli tosin kriittinen: vaikka moni aikalainen arveli Lisztissä piilevän magneettisia voimia, Heine piti menestystä tietoisena laskelmointina, jota taitava julkisuuden käyttö avitti.

Virtuoosin kultinomaisessa palvonnassa maagisista käsistä tuli ennen pitkää reliikki. Mutta silti kyse ei ollut vain taitavasta markkinoinnista, kuten Heine oli aprikoinut. Liszt myös löysi pianosta sellaisia rekisterejä, joita ei ollut totuttu kuulemaan. Ja tätä hän osoitti omien sävellystensä kautta. Franz Liszt ei koskaan käynyt Suomessa, mutta Richard Faltin osui samoihin juhliin Bayreuthissa vuonna 1876. Richard Wagner oli kutsunut kotiinsa Villa Wahnfriediin joukon tuttuja juhlimaan ensimmäisten oopperajuhlien alkua. Faltin sai kutsun ja raportoi myöhemmin, miten Wagner avasi seurustelun päätteeksi Steinwayn ja soitti neljä tahtia Beethovenin kahdeksannen sinfonian ensimmäisestä osasta. Sen jälkeen jakkaralle istui Camille Saint-Saëns ja jatkoi suoraan Beethovenin sinfoniaa eteenpäin, kunnes siirtyi omaan Danse macabreensa. Lopulta flyygelin ääreen istahti Franz Liszt, joka oli koko ehtoon ollut ihailijoiden ympäröimä. Sormet asettuivat koskettimistolle ja yleisö kuuli kappeleen Soirées de Vienne. Faltin ei voinut kuin kirjoittaa: ”Liszts teknik är ofelbar! Mästaren kan ännu i dag stoppa alla sina lärjungar i sin ficka!”

Ei kommentteja: