27. lokakuuta 2010

Maa vuorten takana (1952)

Maa vuorten takana (Bend of the River, 1952) jatkoi Anthony Mannin ja James Stewartin yhteistyötä, tällä kertaa Technicolor-väreissä. Käsikirjoitus oli Borden Chasen, jonka kynästä olivat kirvonneet myös Hawksin Punaisen virta (1948) ja Mannin Winchester ’73. Tällä kertaa Stewart näyttelee entistä rajarosvoa Glyn McLyntockia, joka haluaa muuttaa elämänsä ja avustaa uudisasukkaita saavuttamaan idyllisen ”joen mutkan” Oregonissa. Elokuvan alussa Glyn törmää dramaattisesti Emerson Coleen (Arthur Kennedy), jota ollaan juuri ripustamassa hirttoköyteen hevosvarkaana. Glyn pelastaa tuntemattoman, joka itse asiassa pian paljastuu vanhaksi tutuksi. Borden Chasen käsikirjoitus on parhaimmillaan siinä viipyilevässä tavassa, jolla se paljastaa henkilöiden menneisyyksiä ja suhteita. Kuten kaksi vuotta aiemmin valmistuneessa Winchesterissä, tässäkin on mieleenpainuvia sivurooleja, nuori uhkaperuri Trey Wilson (Rock Hudson), jokilaivan Mississippille kaihoava kapteeni Mello (Chubby Johnson), sitkeä uudisraivaaja Baile (Jay C. Flippen) ja hänen kaksi tytärtään (Julie Adams, Lori Nelson). Maa vuorten takana huipentuu ruokakuljetukseen, jota Glyn johtaa Portlandista uudisasukkaiden luokse. Kullanhimo on vallannut Portlandin asukkaat, ja talveen valmistautuvassa Oregonissa inflaatio on tehnyt elintarvikkeista kultaakin kalliimpia.

Maa vuorten takana viittaa monien lännenelokuvien tapaan paratiisimyyttiin, erämaan muuttamiseen puutarhaksi. Tässä se ei vain tapahtu lännen avoimella preerialla vaan lumihuippuisten vuorten kupeessa. Uudisraivaajat kuljettavat unelmiensa maahan omena- ja päärynäpuista, ja luonto alkaa muuttua kulttuuriksi. Elokuva käsittelee teemaa hienovaraisesti, ja enemmän saa painoa Glynin mahdollisuus elämänmuutokseen. Baile vertaa ihmistä omenaan: jos joukossa on yksikin mätä, koko varasto on pilalla. Samaan aikaan kun Emerson kuitenkin antautuu kiusaukselle, Glyn osoittaa muutoksen mahdollisuuden.

Jonkinlainen ristiriita on toki se, että Maa vuorten takana toistaa silmiinpistävästi Hollywood-elokuvan stereotypioita. Intiaanit kaatuvat kasvottomina, anonyymeina, ja mustat ovat herttaisia lapsia. Toisaalta: vielä 1950-luvun alussa monikaan lännenelokuva ei lähtenyt murtamaan kliseisiä toiseuden kuvia. Muutos oli kuitenkin lähellä, sillä vuosikymmenen kuluessa alkuperäisten amerikkalaisten kuva valkokankaalla alkoi murtua.

Ei kommentteja: