2. tammikuuta 2010

Star Trek VI - Tuntematon maa (1991)

Nicholas Meyer ohjasi Star Trek -elokuvan Star Trek VI - Tuntematon maa (Star Trek VI: The Undiscovered Country, 1991), jonka jälkeen alkuperäinen kaarti siirtyi syrjään ja ”uuden sukupolven” miehistö valtasi Enterprisen komentosillan. Edelliseen osaan verrattuna lähtökohdat olivat onnekkaammat siinä mielessä, että Industrial Light & Magic saatiin tekemään erikoistehosteet. Lopputulos on myös käsikirjoituksellisesti onnistuneempi kuin moni edeltävä. Lisämateriaalissa ohjaaja Nicholas Meyer toteaa, ettei Star Trek koskaan ole tarinaa tulevaisuudesta tai muista maailmoista vaan siitä, mitä on tässä ja nyt. Tähän voisi lisätä, että aivan yhtä paljon sarja on ollut kommentaaria menneisyydestä. Ajankohtaisuus korostuu Tuntemattomassa maassa, jossa tavoitellaan kestävää rauhaa. Enterprisen miehistö joutuu elokuvan alkuvaiheessa klingoneiden kanssa neuvotteluun, mutta samalla salaliitto yrittää estää rauhan toteutumista. On vaikea olla katsomatta elokuvaa kylmän sodan päättymisen luomaa taustaa vasten. Käsikirjoituksessa jopa viitataan suoraan Francis Fukuyaman ajatukseen ”historian lopusta”. Kapteeni Kirk onnistuu estämään rauhanneuvottelujen sabotoinnin ja toteaa: ”Tulevaisuus ei ole historian loppu.” Elokuvan lopussa ollaan tuntemattoman tulevaisuuden edessä aivan niin kuin vuonna 1991, jolloin ideologinen kahtiajako oli päättynyt. Mutta toisessa mielessä historia silti loppuu. Elokuvaan Star Trek VI - Tuntematon maa (1991) päättyy 25 vuotta kestänyt yhteistyö William Shatnerin, Leonard Nimoyn, DeForest Kelleyn, James Doohanin, Nichelle Nicholsin, Walter Koenigin ja George Takein kesken. Sittemmin Shatner ja Nimoy ovat piipahtaneet myöhemmissä Star Trek -elokuvissa, mutta kuudes elokuva jäi ryhmän viimeiseksi yhteiseksi ponnistukseksi. Tarinamaailmassa he jäävät eläkkeelle, ja loppukrediitteinä ovat kaikkien suurten tähtien signeeraukset. Muuten: Christopher Plummer on loistava klingoni Changin roolissa.

Ei kommentteja: