24. marraskuuta 2009

Synnin palkka (1953)

Marcel Carnén sodanjälkeinen tuotanto on täysin aiheetta jäänyt unohduksiin. Urbaani legenda väittää, että toinen maailmansota tuhosi runollisen realismin ja ettei Carnén elokuvissa enää ollut samaa hehkua kuin aiemmin, kun ohjaaja teki yhteistyötä Jacques Prévertin kanssa. Emile Zolan romaaniin perustuva Synnin palkka (Thérèse Raquin, 1953) osoittaa, että Carné ilman Prévertiä maksaa vaivan. Naturalistisen kirjailijan klassikko on Carnén käsissä muuttunut film noir -henkiseksi melodraamaksi. Thérèse (Simone Signoret) elää epäonnisessa avioliitossa Camille Raquinin (Jacques Duby) kanssa. Signoret on Thérèsen roolissa erinomainen: hän on lähes ilmeetön joutuessaan elämään pienen kangaskaupan yläkerrassa miehensä ja anoppinsa palvelijana. Paikalle ilmestyy Laurent (Raf Vallone), ja kolmiodraama on valmis. Zolan tarkoituksena oli tutkia tempramentteja, ja epäilemättä paljon terävästä luonteiden ja tunteiden analyysista onkin jäänyt jäljelle, mutta moni asia on myös muuttunut. Romaanissa Thérèse on ranskalaisen merikapteenin ja algerialaisen naisen tytär, mutta Signoret'n hahmossa etnistä häivähdystä tuskin huomaa. Romaanissa rakastavaiset ajautuvat umpikujaan ja tekevät itsemurhan halvaantuneen anopin silmien edessä. Carnén tulkinnassa huipennukseksi nousee rakastavaiset kiristys, ja lopussa lain koura uhkaa katkaista rakkauden viimeisenkin oljenkorren.

Elokuvan ja romaanin välillä on muitakin mielenkiintoisia eroja: Zolan Laurent on taiteilija, kun Carnén tulkinnassa hän on duunari, rekkakuski. Laurentin viriili aggressiivisuus sopii rikoselokuvamaiseen muunnelmaan ,ja lopputulos vaikuttaa onnistuneelta yhdistelmältä Viscontin Ossessionea ja Hollywood-melodraamaa.

Ei kommentteja: