2. elokuuta 2009

Odottavia naisia (1952)

Odottavia naisia (Kvinnors väntan, 1952) on 1950-luvun parasta Bergmania. Tarina alkaa napakasti: kesähuvilalla neljä naista, Rakel (Anita Björk), Marta (Maj-Britt Nilsson), Karin (Eva Dahlbeck) ja Annette (Aino Taube) kerääntyvät lasten nukkumaanmenon jälkeen pöydän ääreen kertomaan kokemuksistaan. Heidän miehensä ovat kaikki veljeksiä, ja vaimot odottavat siippojaan saapuviksi. Keskustelun laukaisee Annette, joka kertoo suhteestaan Pauliin (Håkan Westergren). Lopulta tämä suhde jää kaikkein heikoimmin kerrotuksi, sillä Bergman ei kuljeta katsojaa takautumaan. Sen sijaan hyvin nopeasti Rakel aloittaa tarinansa uskottomuudesta ja kertomus siirtyy menneisyyteen. Martan, rakastajan ja aviomies Eugenin (Karl-Arne Holmsten) dialogi on raastavan suorasukaista. Bergman on Strindbergin perillinen. Yhtä traaginen on Martan tilitys. Aiheena ei kuitenkaan ole uskottomuus: Pariisissa Marta on tutustunut nuoreen taiteilijaan Martiniin (Birger Malmsten), mutta Martin ei halua sitoutua. Kun Marta on raskaana, hän haluaa hoitaa lapsen itse. Episodi alkaa tilanteesta, jossa Martan poltot ovat juuri käynnistyneet. Bergmanin kerronta sähäköityy espressiiviseksi: Marta nousee sängyltä, juomalasi särkyy lattialle, lavuaarin vesi valuu yli äyräittensä, mutta Marta säilyttää rauhallisuutensa. Hän asettuu hetkeksi kuuntelemaan musiikkia, eikä vastaa Martinin soittoon. Tyynesti hän pakkaa tavaransa ja kävelee synnytyslaitokselle. Bergman siirtyy takauman takaumaan, suhteen syntysijoille Pariisiin. Episodi on mestarillisesti rakennettu ja tuntuu oleva kuin eri elokuvasta edelliseen tarinaan verrattuna.

Kolmannessa kertomuksessa tyylilaji vaihtuu uudelleen. Karinin mies Fredrik (Gunnar Björnstrand) on perheyrityksen kiireinen johtaja, suvun patruuna. Pari on ajautunut erilleen, eikä avioliiton ulkopuolisia seikkailuja ole puuttunut. Suhde palautuu ihmeenomaisesti, kun Karin ja Fredrik juuttuva hissiin ja joutuvat viettämään yön yhdessä. Hissikohtaus muuttuu farssiksi, ja Gunnar Björnstrandin olemus tuo mieleen Cary Grantin Hawksin komediassa Hätä ei lue lakia (Bringin Up Baby, 1938). Hissi osoittautuu kuitenkin utooppiseksi tilaksi, jonka jälkeen Fredrik vetäytyy väistämättä takaisin bisnesmaailmaansa. Silti jotakin positiivista on tapahtunut.

Odottavia naisia sekoittaa tyylilajeja sujuvasti keskenään, ja vaikka sävyt ovat traagisia, suunta on kohti ymmärtämystä. Lopussa Martan nuori sisar Maj (Gerd Andersson) päättää karaata rakastettunsa kanssa: Marta on jo estämässä yritystä, mutta Paulin sanoma on rauhoittava. On pakko usko parempaan, tavoitella onnea.

Ei kommentteja: