30. marraskuuta 2007

Sven Hirn, Fennia ja Sylvi

Sven Hirn piti perjantaina 30.11.2007 Veikko Litzen -luennon, joka järjestettiin jo viidennentoista kerran. Veikko oli paikalla muutaman vuoden tauon jälkeen, mikä lisäsi juhlatunnelmaa. Hirnin nimi on ollut jo vuosien ajan tulevien luennoitsijoiden listalla, mutta nyt vierailu toteutui. Hirn, joka tänä vuonna täytti 82 vuotta, piti ilmiömäisen luennon, ilman papereita, asiat loogisessa järjestyksessä, vuosiluvut ja päivämäärät kohdallaan - ja kaikki kuorrutettuna humoristiseen tyyliin. Luennossa oli vain yksi kömmähdys, Karl Fagerin nimen unohtaminen, mutta sehän oli pelkkää teatteria ja harkittu osa dramaturgiaa. Hotelli Fenniasta puhuttaessa nousi esiin myös ensimmäinen suomalainen pitkä näytelmäelokuva Sylvi, joka kuvattiin Teuvo Puron johdolla. Sylvi on autonomian ajan ainoa näytelmäelokuva, josta on filmiaineistoa tallella. Tämäkin on vain sattuman ansiota, sillä vuonna 1933 helsinkiläisen romukauppiaan hoteisiin päätyi rullallinen niin huonolaatuista filmiä, ettei se kelvannut pikkupojille polttofilmiksi. Kauppias otti yhteyttä Ahon ja Soldanin elokuvafirmaan, joka totesi, että kelalla on ainutlaatuista suomalaista aineistoa. Aho ja Soldan ottivat yhteyttä Sylvin kuvaajaan Frans Engströmiin, jonka avustuksella kuvat tunnistettiin hotelli Fennian "katolla" kesällä 1911 kuvatuiksi. Aho ja Soldan tekivät aineistosta lyhytelokuvan, joka antoi yleisölle makeat naurut: tuuli heilutteli frakin liepeitä ja savupiipusta tuprusi sakeita huuruja keskelle näyttämöä. Itse olen ollut sitä mieltä, että otokset olivat pelkkiä leikkauspoistoja. Engström oli niin raudanluja ammattilainen, ettei moisia kuvia olisi ensi-iltakopioon kelpuutettu. Sven Hirn oli samaa mieltä. Samalla hän tarkensi käsitystä kuvauspaikasta. Ajatus siitä, että kuvaus tapahtui "katolla", perustuu moniin muistikuviin ja Ahon ja Soldanin lyhytelokuvan väliteksteihin, mutta Hirnin mukaan kuvauspaikka oli neljännen kerroksen terassi. Mutta kaiken kaikkiaan voi vain ihmetellä, miksi elokuvaa piti mennä kuvaamaan niin tuuliseen paikkaan ja huonoisiin olosuhteisiin, kun vaikeuksia oli varmaan muutenkin.

Sven Hirnin tuotanto on hämmästyttävä. Hän on vastustanut valtavirtauksia ja kirjoittanut kadonneen suomalaisen viihdekulttuurin historiaa vuosikymmenien ajan. Ilman hänen panostaan kuva esimerkiksi autonomian ajan Suomesta olisi olennaisesti kuivempi, poliittisempi, harmaampi. Sven on nostanut esiin valokuvaajat ja elokuvaajat, sirkustirehtöörit ja taikurit, mekaanisten soittolaitteiden kauppaajat ja tuoreimpien polkkanuottien kustantajat, taikalyhtyesitykset ja kuriositeettikabinetit, matkailijat ja kiertelevät näyttelijät.

Muuten: Jukka Kemppinen oli myös luentoa kuuntelemassa ja ehti jo kirjoittaa siitä blogissaan.

Ei kommentteja: