4. maaliskuuta 2007

Mielenilmaisemisen välttämättömyydestä

Eilen oli tutkijoiden ja taiteilijoiden mielenosoitus paremman sosiaali- ja työttömyysturvan puolesta. Työvoimaviranomaisten tulkinta siitä, että "tutkija työllistyy omassa työssään" ja on verrattavissa yrittäjään, on kestämätön. Oikeastaan tulkinnassa ei ole mitään epäloogista. Juha Siltala on pitänyt yrittäjyyttä olennaisena osana vuosituhannen vaihteen käsitystä yksilöllisyydestä - yksilö on omillaan, investoi resursseihinsa, kehittää osaamistaan. Meidän aikamme yksilöistä on tehty yrittäjiä.

Yrittäjyydestä puhuminen tutkimuksen kohdalla pitäisi asettaa sitä kehitystä vasten, joka on muuttanut yliopistoja dramaattisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja jossa tutkimuksen asema on koko ajan kaventunut. Yliopistojen perusrahoitus ja virkarakenne ovat polkeneet paikallaan samaan aikaan, kun tulosodotukset, opiskelijamäärät ja valmistumispaineet ovat kasvaneet. Tässä tilanteessa voimavarat on ollut pakko keskittää opetukseen ja samalla tutkimusmahdollisuudet budjettirahoituksen sisällä ovat väistämättä kaventuneet. Yliopistot on pakotettu ulkoistamaan tutkimustoimintansa. Valtaosa tutkimuksesta tapahtuu tällä hetkellä kilpailutetun rahan avulla, apurahalla tai tutkimusprojekteissa, joissa tutkijan tehtävät ovat määräaikaisia ja palkkarahoitus niukkaa.

Se, että työttymyysturvaa ei ole suotu tutkijoille, koskee koko yliopistojärjestelmää. Samaan aikaan kun tutkimustoiminta on ulkoistettu yliopistoista, ei ole ymmärretty pitää huolta siitä tutkijakunnasta, jonka harteilla työn tekeminen jatkuvassa epävarmuudessa on. Apurahoilla ja tutkimusprojekteissa tehdään työtä, jota ilman suomalaisen yliopistojärjestelmän tutkimuksellinen panos olisi merkittävästi laihempi.

Viime aikaisessa keskustelussa on korostettu ennen kaikkea työttömyysturvan ongelmia. Mutta tilanne on onneton myös sairaustapauksissa. Jos Suomen Akatemian projektissa työskentelevä tutkija sairastuu, Kelan korvaukset eivät nykyisten säädösten mukaan voi palautua projektille takaisin. Tiedän, että tämä kuulostaa järjettömältä, mutta akatemiatilit ovat sellaisia, ettei niihin voi laittaa rahaa. Kelan palautukset menevät suoraan yleistilille, josta siirtäminen ei enää ole mahdollista ja valtiovarainministeriö imee ne pohjattomaan kitaansa.

Sairaslomalta palattuaan tutkija ei voi jatkaa suunnitelmansa toteuttamista. Viesti on karu: tutkija ei saisi sairastaa. Samalla projektin toteuttaminen vaarantuu, ja tutkijan on vaikea saada jatkorahoitusta. Luulisi olevan yksinkertaista korjata ongelma, mutta ehkä kukaan ei ole välittänyt. Rakenteet on luotu silloin, kun tutkimustoiminnan tekeminen ulkopuolisella rahoituksella oli huomattavasti vähäisempää. Jotta tutkimustoiminta olisi kannustavaa ja samassa asemassa kuin muukin työ, pitäisi sairastaminen sentään sallia!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

taiteilijana ja kulttuurin sekatyöläisenä olen myös täysin sosiaaliturvan ulkopuolella. silti ne tuntuvat etäisemmiltä ongelmilta kuin huoli toimeentulosta ja oman työn rahoittamisesta. päivä kerrallaan välillä "apu"rahaa "anoen" kädestä suuhun eläen ei ehdi sairastella eikä ole työtön. eläkeikä kyllä jo kolkuttelisi.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mita sitten tilalle? Eurooppalainen yliopisto on ollut kriisissa 60-luvulta lahtien. Saksassa on lahdetty ponkittamaan vanhaa systeemia, jossa professorien johtamat laitokset saavat lisaa varoja maaraaikaisvirkoihin.

Mita professoriliitolla on esitettavana maaraaikaisvirkojen ja rahoituksen lisaamisen tilalle?

Ilman kriisia ei synny uutta.

Heikki

hannusalmi kirjoitti...

Tietysti tilalle pitää ja voi järjestää sellaisen yliopiston, joka huolehtii sosiaali- ja työttyömyysturvasta ja sairastamisen oikeudesta, eikä se sinänsä vaadi koko yliopistojärjestelmän uudelleenajattelemista.

Mutta mitä tulee yliopistojärjestelmään, muutoksia on väistämättä edessä. Yksi resepti oli tarjolla
tänään Helsingin Sanomissa, jossa kolmen korkeakoulun rehtorit puhuivat säätiöpohjaisen "huippuyliopistoesityksen" puolesta. Siinä oli monta oikeaan osunutta havaintoa, mutta esitys ei koske koko järjestelmää, vaan yhtä projektia, jossa tietynlainen tutkimus esitetään kansallista etua ja kilpailukyvyä ajavana "huippututkimuksena".

t. Hannu